Arabianrannan kirjasto

Olen käynyt Arabianrannan kirjastossa kerran aikaisemmin, niihin aikoihin kun se avattiin. Tuolloin minut ajoi liikkeelle tieto siitä, että kirjastossa on Aarnion pallotuoli. Tuota tuolia himoitsin silloin itselleni enemmän kuin mitään muuta. Onneksi kirjasto oli tuttu, sillä pimeässä talvi-illassa on helppo jäädä Arabian vanha tehdasrakennuksen pauloihin.

Sisäänkäynti kirjastoon tapahtuu siis tuon oikealla häämöttävän lasikuution kautta. Tämä pitäisi satunnaisen kulkija pystyä päättelemään seinään kiinnitetystä opastaulusta. Lumisina talvina saattaisi jäädä näkemättä.

Arabia on muotoilijoiden keskittymä, ja itse rakennus onkin mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja vanhaa. Ulko-oven jälkeen taivalletaan melko pitkää ja modernia käytävää aulaan, josta löytyy kahvila ja erinäisiä suomalaisen designin myymälöitä.

Kirjastoon päästäkseen pitää aulassa valita melko suoraan edessä näkyvät puuportaat. Ne noustuaan on kirjaston ovella.

Parhaan yleisnäkymän kirjastosalista saa, kun nousee heti vasemmalla näkyviä rappusia pitkin kirjaston toisen kerroksen ovelle. Varsinainen kirjastosali on nimittäin valtavan avara.

Toisen kerroksen tila on omistettu tietokirjallisuudelle ja lehdille. Erilaisia lukupaikkoja oli verraten runsaasti. Tilan yleistunnelma oli industriaalinen, mikä oli varmaan tarkoituskin. 

Arabianrannan kirjaston lehtivalikoima näytti maallikon silmään varsin vaikuttavalta. Tarjolla oli paljon muotoilun ja taiteen erikoisjulkaisuja. Tyylikkäisiin hyllyihin esillepantuna, totta kai. 

Ja se pallotuoli, se on siellä vieläkin. Ja niin kuin Oodinkin pallotuolit, se oli varattuna teinille, joka toimitti jotain perin tärkeää kännykällään. Hyvä että on tullut kirjastoon toimittamaan!

Faktat

Valmistumisvuosi: 2004 

Pinta-ala:???

Erikoisuus: Kuuntelunurkkaus, jossa vaihtuva kokoelma vinyyli- ja cd-levyjä

Kirjasto: 28/71

Pvm: 15.1.2019

Kulkuväline: Raitiovaunu 6T keskustasta

Kirja: Jenni Kirves: Aino Sibelius - Ihmeellinen olento

Viikin kirjasto

Olin Viikissä töissä vuosituhannen alussa, joten matka Viikin kirjastoon oli samalla pieni nostalgiamatka. Kummasti tulvivat muistot mieleen, kun käveli tuttuja reittejä kirjastoa kohti. Viikin kirjasto oli jo silloin aikoinaan mielestäni erittäin onnistunut, maisemaansa istuva modernin arkkitehtuurin edustaja. Vaikutelma oli edelleen positiivinen: talvisessa iltavalaistuksessa pyöreä kirjastorakennus näyttää kauniilta.

Kirjastorakennus on itse asiassa vain 3/4-ympyrä, ja sisään mennään juuri tuon poislohkaistun neljänneksen jättämästä kulmasta. Sisäänkäynnin eteen oli iltaisen kulkijan iloksi heijastettu pieni perhosinstallaatio. 

Ulko-ovesta vasemmalla on erillinen lehtilukusali. Viikissä työskennellessäni olin erittäin hyvin perillä aina kaikesta naistenlehtikeskustelusta, sillä ne tuli säännöllisesti selattua tässä lukusalissa läpi.

Kirjasto sisäänkäynti on ulko-ovesta vinosti eteenpäin. Taas kerran tulee mieleen, ettei sen ehkä tarvitsisi olla noin sekava ilmeeltään.

Ovelta avautuu näkymä suorakaiteenmuotoisen kirjastosalin palvelualueeseen. Tähän päähän salia on keskitetty lainaus-, palautus- ja varaustoiminnot, ja myös palvelutiski löytyy helposti suoraan ovesta eteenpäin käveltäessä. Viisi päivää ennen joulua kirjasto oli jo jouluasussa.

Kirjat on hyllytetty kirjastosalin oikealle jäävään osaan. Tässä kirjastossa ei ole haettu turvallisuuden vaan tilankäytön tehokkuuden tuntua. Etenkin kirjaston takaosan ja seinänvierusten hyllyt ovat huomattavan korkeita.

Aivan kirjaston perältä löytyy vielä yksi lehtienlukualue, joka näyttääkin todella viihtyisältä punaisine tuoleineen ja puisine lampunvarjostimineen. Se on strategisesti sijoitettu lastenosaston viereen, ja sieltä käsin voi sivusilmällä tarkkailla jälkikasvuaan samalla kun itse selaa uusimmat julkaisut.

Etsin pitkään jotain kivaa yksityiskohtaa tästä Viikin kirjastosta, eikä mikään oikein tarttunut silmään. Sitten katsoin onneksi jalkoihini. Kirjaston lattiassa oli nämä pienet askelkuviot, jotka saivat työpäivän päätteeksi vähän tanssahtelemaan hymy huulilla.

Faktat

Valmistumisvuosi: 1999

Pinta-ala: ???

Erikoisuus: Lainattavat kävelysauvat, kirkasvalolamput asiakkaitten käyttöön 

Kirjasto: 27/71

Pvm: 19.12.2018

Kulkuväline: Bussi 75 Rautatieasemalta

Kirja: Bill Clinton ja James Patterson: Kadonnut presidentti

Välisoitto: Dekkarikirjasto

Vieraillessani Kallion kirjastossa tajusin vasta jälkeenpäin, että en käynyt ollenkaan Dekkarikirjastossa. No, tila on lukittu joten en olisi sinne päässytkään. Nappasin kirjaston somesta tiedon joulukuussa järjestettävästä lukuretriitistä, ja ilokseni tämä ensimmäinen sosiaalisen lukemisen kokemukseni antoi mahdollisuuden myös viettää aikaa Dekkarikirjaston tiloissa.

Dekkarikirjasto huokuu nostalgiaa: Kahden huoneen huoneistossa asui 1920-luvulla Paavo Nurmi, ja hyllyihin on koottu yli 3600 nidettä käsittävä dekkarikokoelma, joka lähti liikkeelle Suomen dekkariseuran vuonna 1996 kirjastolle tekemästä noin 1500 niteen lahjoituksesta. Kun astuu alas Dekkarikirjastoon astuu samalla toisenlaiseen rytmiin, 1950-luvun tunnelmiin.

Lukuretriittiä varten meille lukijoille oli laitettu tarjolle jouluista syötävää ja juotavaa. Dekkarikirjaston etummaisessa huoneessa on kahdeksan hengen pöytä, jonka ääressä voi vaikka pitää pienimuotoisia kokouksia.

Taaemmassa huoneessa sama tunnelma jatkuu. Itse lukemiseen tila oli hieman hämärä näin keski-ikäiselle, mutta onnistui se. Alla olevassa kuvassa näkyy tilan ainoa varsinainen lukuvalollinen paikka, vasemmalle nurkan taakse jäävä säkkituoli.

Itse vietin lukuretriitin kaksituntisen Matias Riikosen Suuren fuugan parissa tässä taaemman huoneen muhkeassa nahkatuolissa.

Dekkarikirjaston tilaa voi vuokrata käyttösääntöjen puitteissa 30 euron tuntihinnalla. Jo mainittujen kokousten lisäksi siellä voi pitää esimerkiksi kirjanjulkistustilaisuuksia tai pieniä (max. 24 henkeä) esitelmätilaisuuksia. Kerrassaan ihastuttava paikka.

Malminkartanon kirjasto

Olen käynyt Malminkartanossa muutaman kerran aikaisemmin, mutten siinä suunnassa, missä kartta kertoo kirjaston sijaitsevan. Jylhä ja karu laiturialue on kuitenkin tuttu. Siitä luoteeseen lähtee laatoitettu polku, joka iltapimeässä vie omanlaiseensa satumaisemaan. Olo on kuin kävelisi pienessä tonttukylässä, kun välillä pieniksi aukeiksi avautuvan kävelytien molemmin puolin kohoavat matalat kerrostalot. Lyhyen kävelyn jälkeen eteen avautuu taas yksi pieni aukea, jossa valaistun taideteoksen takaa voi erottaa pienen kaupunginkirjaston valomerkin.

Vaikka kirjastorakennus näyttää pieneltä kauempaa katsottuna, se on itse asiassa melko iso. Tämän huomaa, kun pääsee sisäänkäynnin luokse.

Kartasta näkee, että samaan rakennuskompleksiin on sijoittunut myös Malminkartanon ala-asteen koulu. Koulu ja kirjasto onkin hyvä yhdistelmä, sen muistan hyvin omilta ala-asteajoiltani. Kirjastoon mennään täälläkin ulko-ovesta oikealle kääntyen. Tässäkin ns. sisäulko-ovea voisi jotenkin ehkä piristää?

Malminkartanon kirjaston tila on pieni, mutta tehokkaasti käytetty ja hyvin jaettu eri toimintoihin. Heti sisäänkäynnistä vasemmalle löytyy pieni lehtienlukualue.

Oikealle puolestaan aukeaa varsinainen kirjastosali, joka on helposti otettavissa haltuun yhdellä katseella.

Kirjahyllyt on sijoitettu sopivan väljästi niin, että niiden väliin mahtuu tutkimaan kirjatarjontaa ja katselemaan, mitä teoksia kirjaston henkilökunta on nostanut esille.

Aivan salin perällä on lastenosasto, hyvin sijoitettuna kauimmaksi lehtienlukualueesta. Sieltä löytyivät myös tämän kirjaston mieleen jäänyt yksityiskohta, Eero Aarnion värikkäät Puppyt.

Faktat

Valmistumisvuosi: 1986 (peruskorjaus 2006)

Pinta-ala: ???

Erikoisuus: Lainattavat sähkönkulutusmittarit

Kirjasto: 26/71

Pvm: 13.12.2018

Kulkuväline: P-juna Kannelmäestä

Kirja: Han Kang: Ihmisen teot

Kannelmäen kirjasto

On jännittävää lähteä iltapimeällä radanvarteen seikkailemaan, jos ei ole alueella aikaisemmin käynyt. Tosin nykyaikana paikannus- ja karttapalvelut vähän laimentavat uudisraivaajuuden tuntua. Torstaina töiden jälkeen hyppäsin tuttuun P-junaan mutta eri suuntaan kuin yleensä, ja lähdin Kannelmäkeen. Kartta kertoi Kanneltalon kirjastoineen olevan ihan radan vieressä. En odottanut oikein mitään, joten pääsin vähän lumoutumaan hienoon talvivalaistukseen puetun Kanneltalon ilmestyessä silmieni eteen ihan muutaman askeleen päässä Kannelmäen asemalta.

Satumaisen näkymän takaa paljastui asiallisen näköinen ulko-ovi. Mieleni yhdisti heti Kanneltalon arkkitehtuurisesti sekä Itäkeskuksen Stoaan että Malmitaloon.

Jostain syystä kaikissa toistaiseksi käymissäni monitoimitalossa sijaitsevissa kirjastoissa kirjastoon on menty ulko-ovesta oikealle käännyttäessä. Niin myös täällä Kannelmäessä. Samoin Kannelmäessä kirjaston sisäovi oli hyvin eleetön. Näille voisi ehkä tehdä jonkin kollektiivisen kasvojenkohotuksen kaikissa kohteissa - kyllä kirjasto jonkun pienen ledkyltin tai muun huomiovalon ansaitsisi. Kannelmäessä ovet olivat kuitenkin edes kivan avarat.

  

Kirjaston hieno muoto pääsi yllättämään minut. En ole nähnyt pohjapiirustusta, mutta kokemukseni oli, että kirjasto jakaantui tavallaan kahteen osaan: pitkänomaiseen pääsaliin ja päädyn ympyränmuotoiseen kaunokirjallisuuden tilaan. Yleisvaikutelma oli avara.

Pitkänomaista tilaa hallitsi keskellä roikkuva kantelen muotoa jäljittelevä elementti, joka toimii mainiosti erilaisten pienten kirjanäyttelyiden alustana.

Kaunokirjallisuuden pyöreä tila oli muodoltaan todella ovela - sinne olisi voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa pyörimään ja etsimään itselleen luettavaa.

Yksityiskohtana jäi mieleen kattoon upotettu keltainen teos.

Takaisinpäin ulko-ovea kohti kävellessä tuli vielä erikseen huomattua, kuinka hyvin lastenosasto oli taas sijoitettu omaan tilaansa kirjastossa. Kaikissa kirjastoissa olen ollut vaikuttunut siitä, kuinka paljon tilan jakamista erilaisille toiminnoille on mietitty ja onnistuneesti toteutettu.

Faktat

Valmistumisvuosi: 1992

Pinta-ala: ???

Erikoisuus: Roskapihtejä lainattavaksi

Kirjasto: 25/71

Pvm: 13.12.2018

Kulkuväline: P-juna Rautatieasemalta

Kirja: Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli

Keskustakirjasto Oodi

Ajattelin olla todella viileän pidättyväinen ja vierailla Oodissa joskus keväällä, kun ruuhkat ovat hälvenneet. Sen verran onnistuin, että olin kolmannen kerroksen kirjataivaassa vasta noin varttia yli kahdeksalta avajaisaamuna. Tarkoituksena oli vain kurkistaa, kuinka helppo Oodiin olisi mennä suoraan rautatieasemalta, ja olihan se helppoa: Eteläpäädyn ovi on edessä ihan heti laiturin 19 vieressä.

Tästä ovesta kun menee sisään, pääsee suoraan liukuportaisiin, jotka nostavat ylös kirjojen luokse. Kakkoskerroksen toimintatilat voi siis vaivatta ohittaa niin halutessaan.

Kirjataivas on kaunis. Kauheasti olen kuullut ja lukenut kritiikkiä siitä, että siellä on liian avaraa ja liian vähän kirjoja. Itse tunsin lähinnä syvää kiitollisuutta Suomea ja Helsinkiä kohtaan, että he olivat tehneet meille näin kauniin kirjaston. Pääkaupunkiseudulla on niin paljon ihania, erilaisia kirjastoja, joilla jokaisella on oma luonteensa ja viehätyksensä. Minulle riittävät hyvin Oodin 89 000 kirjaa ja se, että tilan näkeminen salpaa hengen.

Avajaispäivä aamuna kirjoja ei ollut vielä ehditty edes juurikaan lainata, ja oli suorastaan hämmentävää nähdä hyllyssä niin monta kappaletta samaa teosta vierekkäin.

Ylitin itseni ja uskalsin mennä melkein eteläpäätyyn asti kuvaamaan Sanomatalon seinää joulukuisessa sateessa. Ulkoapäin näkee, että pelko astua kyseiseen kulmaan on täysin irrationaalista, mutta sisällä ollessa tyhjyyden tuntu on todellista.

Pohjoispäädyn tasanne ja sen alla olevan lastenosasto tekivät myös vaikutuksen. Pohjoistasanteelle en vielä kiivennyt näkymiä ihmettelemään.

Salahyllyn takana oleva satuhuone vaikutti houkuttelevalta. Sitä ei vain varmaan koskaan enää tule näkemään näin autiona.

Poistuin rakennuksesta jo mainetta saaneiden taideteoskierreportaiden kautta. Ne olivat koettuna sittenkin vain tavalliset kierreportaat - edes niiden insinööritaidon ihmettä eli kiinnittymättömyyttä mihinkään ei kävellessä huomaa.

Alhaalta pääsisäänkäynnin vierestä olisi saanut vielä palan Oodi-kakkua avajaispäivän kunniaksi. Jätin sen kuitenkin väliin ja kiirehdin töihin. Tulen varmasti käymään täällä vielä kymmeniä kertoja. hyvin paljon jäi tällä ensivierialulla vielä näkemättä, mutta pidin paljon siitä, mitä näin.

Faktat

Valmistumisvuosi: 2018

Pinta-ala: 17250 m2

Erikoisuus: Toisen kerroksen kaupunkiverstas

Kirjasto: 24/71

Pvm: 5.12.2018

Kulkuväline: I-juna Malmilta

Kirja: Tommi Kinnunen: Pintti (jos olisin varannut HelMetistä, olisin ollut sijalla 1600)

Puistolan kirjasto

Moniin HelMet-kirjastoihin pääsee näppärästi junalla, niin kuin esimerkiksi Puistolan aseman vieressä sijaitsevaan Tapulikaupungin kirjastoon. Puistolan kirjasto puolestaan löytyy vasta jonkinmoisen bussikyydin päästä radan toiselta puolelta, jostain Puistolan ja Heikinlaakson välimaastosta. Myös Puistolan kirjasto on osa suurempaa monitoimikompleksia, mutta talosta ei voi erehtyä edes marraskuisessa pimeydessä.

 
Melko pimeäksi jäävä kadunpuoleinen sivu ohjaa kulkijan valoisalle sisäänkäynnille.

Torstai-iltana monitoimitalossa on hiljaista. Vahtimestari istuu kopissaan ja päästää pitkämatkalaisen käymään naistenhuoneessa. Sitten on aika suunnata ulko-ovesta oikealle, kohti kirjaston sisäänkäyntiä.

Kirjasto on hurjan pieni, ja yleisnäkymä ovelta on vähän sekava, kun kaikki hahmotettavissa oleva mahtuu yhteen silmäykseen.

Silmä tottuu kuitenkin pian ja pian sitä huomaa, että tämäkin kirjasto on jaettu pienillä fiksuilla jutuilla toimiviin osa-alueisiin. Esimerkiksi lehtienlukualue erottuu hyvin omaksi, rauhalliseksi tilakseen.

Myös kirjahyllyt ovat yhtä säntillisesti riveissään kuin muissakin kirjastoissa, ja lopulta lähempää katsottuna miellyttävän väljästi sijoitellut niin, että lukemista etsivä pääsee hyvin valetelemaan ja pohtimaan niiden väliin. 

Kirjaston värikkäistä yksityiskohdista tänä pimeänä marraskuisena torstai-iltana minua ilahdutti erityisesti yhden ikkunan somistukseksi koottu lasten askartelema perhosverho.

Faktat

Valmistumisvuosi: 1985 (remontti 2011-2012)

Pinta-ala: ??? (koko monitoimitalo bruttoala 4730 brm²)

Erikoisuus: Lukukoira Doris paikalla kerran kuukaudessa

Kirjasto: 23/71

Pvm: 29.11.2018

Kulkuväline: Juna + bussi 74 Malmilta

Kirja: Max Porter: Surulla on sulkapeite