Suutarilan kirjasto on sijoitettu nerokkaasti, kuten moni muukin HelMet-kirjasto, paikkaan jossa joka tapauksessa käy paljon ihmisiä. Suutarilan palvelukeskuksesta löytyy koulua, hammashoitolaa, sekä illalla paljon liikunnanharrastajia, joiden vanhempien on mukava viettää aikaa kirjastossa lapsen harjoitusten ajan.
Kuva 1. Kirjaston ikkunassa on aina jokin teemasomistus. Nyt jouluinen.
Kuva 2. Sisäänkäynti koulun käytävältä on melko huomaamaton.
Kuva 3. Yleisilmeenä esiteltäköön lehtienlukualue, jossa kulutin yhden vuoden verran paljon aikaa pojan jalkapalloharrastuksen yhteydessä. Joulukuusen enkeli tuli näköjään kuvaan mukaan myös.
Suutarilan kirjastossa on mielestäni hienosti huomioitu nuoret. Nuorten alue on pitkänomaisen kirjaston aivan toisessa päässä kuin lasten alue, ja alueelta löytyy tietokoneita sekä kunnioitettava määrä nuortenkirjallisuutta kivasti jaoteltuna erilaisiin teemoihin. Tämän kirjaston yksityiskohtakin löytyy nuorten osastolta.
Kuva 4. Nuorten osaston vinkeät tuolit kutsuivat kokeilemaan. Pikantti yksityiskohta oli myös taustalla olevan hyllyn varoituslappu. "Varo! Hyllyt voivat kaatua!"
Faktat
Valmistumisvuosi: 1982, peruskorjaus 2005
Pinta-ala: 220 m2
Kirjasto: 1/63
Pvm: 29.12.2011
Pinta-ala: 220 m2
Kirjasto: 1/63
Pvm: 29.12.2011
Kulkuväline: Polkupyörä
Kirja: Anne B. Ragde: Satunnaista seuraa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti