sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Rikhardinkadun kirjasto

Työpaikkaani lähinnä oleva kirjasto on Rikhardinkadun kirjasto. Harvoin siellä tulee kuitenkaan käytyä, sillä se ei ole ns. reitillä, ja niinpä Rikhardinkadulle päätyäkseen täytyy tehdä erityinen päätös. Kirjaston läheisyydestä johtuen päätin erään tiukan työviikon perjantaina käyttää lounastuntini kirjastovierailuun.
Koska kirjasto oli ennestään tuttu, uumoilin jo etukäteen, että piipahdus Rikhardinkadulla voisi auttaa myös zen-mielentilan löytymisessä. Kirjasto on nimittäin jo rakennuksena sellainen, että satunnainen kirjastovierailija tuntee olevansa aikamatkalla.

Myös ulko-ovi on hyvin itsetietoinen, ja jämäkkyydessään rauhoittava. Tyylikkäät tammiovet tuovat mieleeni Narnian vaatekaapinovet. En ole ihan varma, pidänkö tekstistä oven yläpuolella vai en. Sinänsä se on jugendmaisen tyylikäs, mutta on ehkä hiukan liikaa koristeellisen rakennuksen seinää vasten.


Rikhardinkadun kirjasto on entisenä pääkirjastona yksi suurimmista. Kirjoja on kuudessa kerroksessa, sekä rakennuksen keskiosassa (josta hieman myöhemmin) että siipiosissa. Lokeroisuudesta johtuen kirjaston joka osassa on hyvin kotoinen vaikutelma, vaikka kokonaispinta-ala onkin suuri. Hyllyt ovat maltillisen matalia ja pieniä, ja täällä todellakin tuntee olevansa olohuoneessa.

Rikhardinkadun kirjaston yksityiskohta oi yksi harvoista, jotka tiesin jo etukäteen - sen olisi pakko olla kirjaston keskiosaa hallitseva kirjatorni. Tällaiselle bibliofiilille kerros toisensa jälkeen kohoava kirjoja täynnä oleva (lähes) loputon rakennelma on kuin matka taivaaseen. Mietittävää toi lähinnä se, miten ja mistä kohtaa tornin saisi parhaiten kuvattua. Vaikka erilaiset lukusopet joita on ripoteltu pitkin matka ylöspäin olivat myös houkuttelevia, samoin kuin näkymä tornista alaspäin, päädyin kuvaan jossa torniin vievien portaiden kaunis muotoilu tulee hyvin esiin.

Faktat
Valmistumisvuosi: 1881 (laajennus 1923 ja 1957-59, peruskorjaus 1986-88 ja 2002-2003, muita isoja korjaustöitä 1913 ja 1923)
Pinta-ala: 2475 m2
Erikoisuus: British Collection, taiteilijakirjakokoelma
Kirjasto: 14/63
Pvm: 14.4.2012
Kulkuväline: Kävely

Kirja: Joan Brady: God on a Harley: a spiritual fable (British Collectionista)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti