Kauppakeskus Saaren laatikkomainen olemus sulautuu ympäristöönsä niin, että aluksi en edes tajunnut olevani kauppakeskuksen parkkipaikalla. Ilahduttavaa oli, että kirjaston logo oli tasa-arvoisesti (no, vähän pienenä) mukana ulkoseinän valomainosrivistössä.
Kauppakeskuksen sisältä ei opasteita kirjastoon löytänyt, mutta onneksi olin ehtinyt netistä selvittää, että kirjasto löytyisi Saaren toisesta kerroksesta ja osasin hakeutua liukuportaille. Kirjaston sisäänkäynti toisessa kerroksessa oli hyvin selkeästi merkitty, ja Myyrän hahmo nyt ilahduttaa missä tahansa, vaikka näin ovivahdin ominaisuudessa.
Kirjastonjohtaja Anne Mankki kertoo, että asiakkaat olivat hyvin kiintyneitä aikaisempiin tiloihin, ja siirtoa valmisteltaessa kuultiinkin käyttäjiä taajaan. Kirjastojen sijoittaminen ja varsinkaan siirto eivät ole mitenkään yksinkertaisia asioita, sillä paitsi käyttäjien toiveet myös sopivien tilojen saatavuus ja niistä neuvotteleminen vaativat pitkää pinnaa.
Laajasalon kirjaston nykyiset tilat ovat verrattain pienet, mutta kirjaston tavoittavuus on parantunut huimasti: Kävijämäärät ovat nousseet noin 30% vuoden takaisiin verrattuna! Pienestä kirjastosta on ainakin se etu, että sen saa melkein näkymään yhteen kuvaan heti ovelta.
Ovesta oikealle on lehtienlukualue. Anne Mankki kertoo, että asiakkaita on kuultu tämän alueen kalusteiden sijoittelussa, ja pöytiä on käännetty eri tavoin kuin arkkitehdit olivat ne asetelleet.
Käytävän toisella puolella on tietokonealue, joka on hauskasti maisemoitu taloa muistuttavaksi.
Kirjaston toisesta päästä, tilan ainoan nurkan takana, on lasten alue. Alueen tunnistaa vihreästä matosta, ja Mankki kertoo, että asiakaspalautteen perusteella tarkoitus on tehdä lastenalueesta kengätön. Tilassa on istuinpaikkoja sekä lehtiä ja kirjallisuutta myös aikuisille, sillä filosofiana on, että vanhempienin täytyy lasten alueella viihtyä. Kuvassa näkyviä kirjastorneja on muuten koko kirjaston alueen mitalta keskikäytävällä, ja niihin henkilökunta asettelee esille teoksia joskus satunnaisten mieltymysten, joskus jonkun teeman mukaan.
Lastenosaston vieressä on lasiseinin rajattu kokoontumistila, joka on tulossa Varaamoon vuokrattavaksi. Tila on todella hyvin äänieristetty, ja lasiseinä on somistettu hienolla luontoteemaisella kuviolla. Alla vielä kuvaa seinästä kokoushuoneen puolelta. Kuva ei tee oikeutta tälle seinälle, joka oli Laajasalon kirjaston monista hienoista yksityiskohdista itselleni mieleenpainuvin, joten käykää paikan päällä tutustumassa!
Laajasalon kirjasto toteuttaa Helsingin kaupungin visiota paitsi siitä, että tilat tehdään asukkaita varten heitä kuunnelleen, myös siitä, että kirjasto- ja nuorisotilat ovat tiiviissä yhteydessä keskenään. Kirjaston takaosasta lähtee käytävä ja porrasyhteys alakertaan, josta löytyy hieno nuorten ympäristötila. Oleskelutilojen lisäksi tuossa olohuoneessa on myös iso keittiö.
Toimintojen crossoverin hengessä kirjasto kirjoja on näytillä nuorisotilassa ja ne voi käydä sieltä lainaamassa. Vastaavasti kirjojenkierrätyshylly, joka ei mahdu kirjaston tiloihin, on tuotukin nuorisotilaan. Nuorisotilaa ja sinne vievää rappukäytävää koristavat hienot Jussi TwoSevenin teokset.
Faktat
Valmistumisvuosi: 2018
Pinta-ala: 450 m2
Erikoisuus: Sähköpiano asiakkaiden käytössä
Kirjasto: 35/71
Pvm: 28.2.2019
Kulkuväline: Metro Herttoniemeen, josta bussi 86 Yliskyläntien pysäkille
Kirja: Essi Kummu: Hyvästi pojat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti