keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Sakarinmäen lastenkirjasto

Helmet-alueen itäisin kirjasto on Östersundomissa, alueella, joka liitettiin Helsinkiin vuonna 2009. Kirjasto on auki vain koulujen lukukausien aikana ja vain perjantaisin 9-15, joten retki Sakarinmäkeen oli hyvä ajoittaa kesälomalle.

Kirjasto on osa isompaa rakennuskompleksia, jossa on myös koulu-, päiväkoti- ja liikuntatoimintaa. Suoraan maantieltä saapuva löytää ensimmäiseksi parkkipaikan ja sitä lähimmän rakennuksen seinässä olevan alueen kartan.

Valitettavasti kartta on seinässä aika ylhäällä, enkä pitemmälläkään tihrustamisella löydä siitä mainintaa kirjastosta. Suuntaan siis pääovelle ajatellen että sieltä varmaan keksin reitin eteenpäin.

Rakennuskompleksi onkin hieno, modernia puurakentamista parhaimmillaan. Turhautumista aiheuttaa vain pääovi, joka on lukossa. Paikalle tulee onneksi koululuokka, jonka ohjaajat onnistun vakuuttamaan siitä, että kirjaston pitäisi olla auki ja pääsen ovesta sisään heidän avainkortillaan.

Sisälläkään ei näy opasteita, joten toinen ystävällinen nuori mies vie minut käytäviä pitkin kirjaston karuhkolle sisäänkäynnille. Onneksi kirjasto on kuin onkin auki - mutta olipa vaikeaa löytää se!


Kirjastotila jakautuu kahteen osaan. Ovesta vasemmalla on oleskelutilaa, joka näin tuntien välissä on tyhjillään.


Juttelen ystävällisen kirjastovirkailijan kanssa, ja hänkin harmittelee kirjaston heikkoa tavoitettavuutta. Kuulen myös, että paitsi kirjat, myös kirjastovirkailijat kelluvat nykyään, ja hän saa keskittyä omaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden osaamiseensa kaikissa itäisen Helmet-alueen kirjastoissa.

Koska Sakarinmäen kirjasto on auki vain kerran viikossa, on aina aukioloaikana myös aineiston purkua tiedossa. Lupaan yrittää ottaa kuvia, joissa kirjalaatikot eivät pahemmin näy. Tässä kirjaston pieni palvelutiski.


Aineisto sijoittuu seinänvierustojen ja keskilattialla oleviin hyllyihin, joita on sijoitettu tilaan heti sisäänkäynnistä alkaen. Tilaan mahtuu myös lukupöytiä.




Sakarinmäestä löytyy myös lehtiä, mutta kuten kaikki aineisto täällä, ne ovat lasten ja nuorten sellaisia.


Yksityiskohtana tätä kirjastosta otan mukaan kirjastovirkailijan lempinäkymän ulos ikkunasta. Hän kertoo, että parasta Sakarinmäessä on juuri sen suora yhteys ympäröivään luontoon, sekä tietysti hyvä sijainti keskellä lasten jokapäiväistä elämää. Olemme yhtä mieltä siitä, että näin hienon kirjaston soisi olevan paremmin tiedossa ja paremmin saavutettavissa!


Faktat
Valmistumisvuosi: 2009 (rakennus 2005)
Pinta-ala: 700 hum2
Erikoisuus: Vain lasten ja nuorten aineistoa
Kirjasto: 61/71
Pvm: 16.8.2019
Kulkuväline: Polkupyörä Tapaninkylästä
Kirja: Eva Krantz: Osasto 23

tiistai 3. syyskuuta 2019

Kirjastoauto Vantaa

Vantaalla on kaksi kirjastoautoa, Tarina ja Haave, joiden aikataulut löytyvät täältä. Tarina pysähtyy torstaisin fillarimatkan päähän meiltä, joten hyppäsin pyörän selkään yhyttämään sitä Kuriirinkujalta. Pienen puistoeksymisen jälkeen Tarina löytyi luotettavasti aikataulun mukaiselta pysäkiltä.


Tämänkin kirjaston sisäänkäyntinä toimii bussin keskiovi. 


Kirjastoautokonsepti on aivan mahtava - jos lähimpään kiinteään kirjastoon on liian pitkä matka, kirjasto ajaa luoksesi. Tälläkin autolla oli pari lapsiperhettä hakemassa luettavaa. Se aiheutti haasteita pienessä tilassa kuvaamiseen, mutta jonkun räpsyn sai napattua. Tässä näkymä kirjaston sisältä ovesta vasemmalle, jossa sijaitsi palautustiski.


Aineistot sijoitetaan pienessä tilassa luonnollisesti seinustoille, mutten lakkaa hämmästelemästä mitä kaikkea yhteen autoon mahtuu. Niin kuin nyt yllä näkyvä lukupenkki. Hyllyissä on pääasiassa lasten aineistoa, mikä kertoo varmasti kirjastoautojen kohderyhmästä.


Tarinasta löytyy tosin myös pieni puffaushylly, jossa on esillä kirjastohenkilökunnan suosittelemaa lukemista sekä lehtiä.


Tästä kirjastoautosta löytyykin melko kattava lehtihylly, jotain, mitä Helsingin puolen Skidissä en huomannut.


Auton ajajapuoleiseen päätyyn mahtuu vielä lainaustiski. Tarinassa ei näytä olevan automaatteja lainkaan, joten lainauskin hoidetaan vanhanaikaisesti virkailijan kautta (lainaaminen Taskukirjaston avulla olisi toki onnistunut myös).


Yksityiskohtana Tarinasta jäivät mieleen somisteeksi ommellut pehmokirjaimet, joita oli ripoteltu pitkin autoa.


Poistuessa oli vielä ikuistettava Tarina kaikilta puoliltaan. Takaosan helmetinoranssi oli iloinen näky kesäillassa.

Faktat
Valmistumisvuosi: 1967 (kirjastoautotoiminto)
Pinta-ala: n/a
Erikoisuus: Liikkuu pyörillä paikasta toiseen; ei lainaus- eikä palautusautomaatteja
Kirjasto: 60/71
Pvm: 15.8.2019
Kulkuväline: Polkupyörä Tapaninkylästä
Kirja: Pirjo Hassinen: Parit



tiistai 27. elokuuta 2019

Hiekkaharjun kirjasto

Hiekkaharjun kirjasto on koulun yhteydessä, minkä voi päätellä siitä, että se on auki vain koulujen lukukausien aikana. Kun saavun kirjaston osoitteeseen, näenkin vain melko suuren koulukompleksin. Hyvä opaste kuitenkin kertoo, mistä kirjasto löytyy.


Betonisten koulurakennusten keskellä odottaa iloinen yllätys: kirjasto sijaitseekin pienessä ihastuttavassa puurakennuksessa. Tämä kadunpuoleisempi julkisivu ja sisäänkäynti kuuluvat esikoululle.


Kirjaston sisäänkäynti puolestaan löytyy rakennuksen takaa. Jonkun innokkaan futarin pallo on jäänyt lumiesteisiin jumiin.


Kirjasto on pienehkö kahden huoneen tila. Varsinaisen päähuoneen ulko-ovenpuoleiseen päätyyn on sijoitettu palvelupiste. Tässä näkyvät ovet sekä uloskäyntiin vasemmalle että kirjaston toiseen huoneeseen oikealla.



Kun tiskiltä kääntyy 180 astetta näkee koko lopun kirjastohuoneen. Se on saapuessani tyhjä, ja ehdin hetken haastatella kirjastovirkailijaa. Hän kertoo, että Hiekkaharjun kirjasto on täysin ruotsinkielinen ja hän itse palvelee koko Vantaan ruotsinkielistä väestöä. Itse kirjastorakennus on koululaisten ja päiväkotilaisten ahkerassa käytössä myös silloin, kun kirjasto on kiinni.


Kirjaston toisessa huoneessa on niin ikään kokoelmia ja mukavat, lukemaan kutsuvat nojatuolit.


Kirjastovirkailija mainitsee, että paljon kalusteista on kierrätetty muista kirjastoista. Muun muassa alla olevassa kuvassa näkyvä hylly on alun perin ollut Tikkurilan kirjastossa.


Kellon soidessa kirjasto pelmahtaa yhtäkkiä täyteen koululaisia ja päähuoneen vasempaan nurkkaan sijoittuva tietokonealue jää kuvaamatta. Yksityiskohtana nappaan vielä ulosmennessäni kuvan lukuhuoneen Muumi-tauluista.


Faktat
Valmistumisvuosi: 1939 (remontti 2012-2013)
Pinta-ala: ???
Erikoisuus: Vain ruotsinkielistä aineistoa
Kirjasto: 59/71
Pvm: 13.8.2019
Kulkuväline: Polkupyörä Länsimäestä
Kirja: Fredrik Backman: Britt-Marie var här


tiistai 20. elokuuta 2019

Länsimäen kirjasto

Länsimäki on kaupunginosana minulle uusi tuttavuus, vaikka se on pyöräilymatkan päässä kotoa. En siis oikein tiedä, mitä odottaa. Reitti kulkee kodikkaan näköisen päiväkodin ja urheilupuiston ohitse, ja kirjasto löytyy lopulta pienestä ostarista. Vaikkei sisäänkäynti olekaan paraatipuolella, paikalle löytää hyvin mainion opasteen ansiosta.


En löydä etupuolelta kuin kuvassa näkyvän kaupan ja yhden ravitsemusliikkeen, joten kierrän rakennuksen taakse. Sieltä löytyvätkin kirjastolle vievät portaat.


Portaiden yläpäästä löytyy paitsi kirjasto myös nuorisotoimen tiloja. Hyvää synergiaa jälleen kerran. Länsimäen kirjasto on yksi omatoimikirjastoista, ja täälläkin sisäänpääsy sujuu vaivatta hyvien ohjeiden avulla.


Ulko-oven betoniankeus on hyvä kontrasti sisääntulolle, minä ainakin koen todellisen wau-hetken. Ensivaikutelma kirjastosalista on pirteän energinen.


Heti ulko-oven vasemmalle puolelle jää pieni avoin kokoontumistila.


Etuoikealle on puolestaan sijoitettu vinkkaushyllyjä. Minä pidän siitä, kun kirjastossa sisustus on toteutettu kirjat edellä.


Muutenkin Länsimäen kirjaston vakuuttaa ja vaikuttaa. Logiikka on toinen kuin perinteisessä mallissa, jossa kokoelmat ja oleskelutilat ovat enemmän erillään. Täällä kirjastosali tuntuu rakentuvan orgaanisesti oleskelutilojen ja kokoelmien vuorovaikutuksessa.


Kirjaston takaosasta löytyy vielä kaksi erillistä, suljettua tilaa. Lukusali on somistettu hienoilla kuvituksilla ja istuinryhmä vaikuttaa erittäin kutsuvalta.



Viereisessä pienten lasten huoneessa (jossa sijaitsevat myös kuvakirjakokoelmat) oli heti aamusta melkoinen vilske, mutta äänieristys lukusalin puolelle toimi mainiosti.


Länsimäen kirjasto oli todella ilahduttava kokonaisuus, jonne olisi voinut jäädä vaikka lukupäivää viettämään. Hienosta kokonaisuudesta mieleen jäivät yksityiskohtana värikkääseen sisustukseen sopivat, sitä kuitenkin hieman rauhoittavat ikkunaverhot.


Faktat
Valmistumisvuosi: 1978 (remontti 2017)
Pinta-ala: 413 m2
Erikoisuus: Omatoimikirjasto
Kirjasto: 58/71
Pvm: 13.8.2019
Kulkuväline: Polkupyörä Tapaninkylästä
Kirja: Paula Havaste: Pronssitähti

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Karhusuon kirjasto

Jo etukäteen tuntuu, että Karhusuon retkestä tulee taas kyläseikkailu, ja niinhän se on. Kun hyppään Espoon asemalta bussiin matkustetaan taas pitkälle maalaismaisemaan. Onneksi heti pysäkiltä näkyy tienviitta, joka kertoo minun olevan oikeassa paikassa.


Nyt ollaan omakotitaloalueella, ja koulu on ilmeisesti juuri päättynyt sillä vastaan tulee paljon pyöräileviä pikkukoululaisia. Karhusuon koulu ja kirjasto sijaitsevat pienen mäen päällä. Kirjasto on oma pieni erillinen rakennuksensa.


Vaikka asutus vaikuttaa satunnaisen kulkijan silmiin melko harvalta, kyseessä on kasvava alue, sillä koulurakennusta ollaan laajentamassa. Tämän huomaa muun muassa kirjaston ovella, jossa osoitetaan henkilökunnalle oma (väliaikainen?) parkkipaikka.


Kirjasto on yksi pienimmistä näkemistäni, ja mitä ilmeisimmin tiiviissä yhteydessä kouluun. Sen huomaa muun muassa siitä, että kirjaston eteinen on täynnä viime talvena unohtuneita rukkasia.


Kirjastovirkailija tervehtii kaikkia sisääntulijoita ja moikkaukset takaisin. Kameran kanssa liikkuvaa tuntematonta aikuista hän silmäilee asiaankuuluvan epäluuloisesti. Itse kirjastotilasta melko suuren osan lohkaisee heti ovesta oikealla oleva palvelutiski.


Toiselle puolelle huonetta sijoittuvatkin sitten varsinaiset kokoelmat. Hyllyt täyttävät tehokkaasti käytettävissä olevan tilan.


Kirjastohuoneen ovesta katsoen äärimmäiseen päätyyn on saatu mahtumaan vielä kiva pöytäryhmä, joka kutsuu lukemaan hyvässä luonnonvalossa. Sen viereisestä bestseller-hyllystä voi helposti napata luettavaa mukaan.


Luulin jo, että kirjasto päättyy tähän, mutta palvelutiskin vierestä pääsee vielä erilliseen huoneeseen, joka toimii paitsi henkilökunnan sosiaalitilana myös lehtilukusalina. Alla olevasta kuvasta olen rajannut pois huoneesta löytyvän kopiokoneen, jääkaapin ja tiskialtaan.


Lukutilaa on tähän pieneen kirjastoon saatu mahdutettua kiitettävän paljon. Heti ovesta vasemmalle on pienet alueet nuorten ja lasten käyttöön. Tässä nuorten boksin näkymää.


Lasten loosi oli täynnä koululaisia, joten en sitä tällä kertaa kuvannut. Otetaan sieltä kuitenkin tämän minikirjaston yksityiskohta, kattoon ripustettu mielikuvistusta kutkuttava koriste.


Faktat
Valmistumisvuosi: 1988
Pinta-ala: 135 m2
Erikoisuus: Omatoimikirjasto, energiankulutusmittari
Kirjasto: 57/71
Pvm: 9.8.2019
Kulkuväline: Bussi 245A Espoon asemalta
Kirja: Anja Snellman: Antautuminen