Malminkartanon kirjasto

Olen käynyt Malminkartanossa muutaman kerran aikaisemmin, mutten siinä suunnassa, missä kartta kertoo kirjaston sijaitsevan. Jylhä ja karu laiturialue on kuitenkin tuttu. Siitä luoteeseen lähtee laatoitettu polku, joka iltapimeässä vie omanlaiseensa satumaisemaan. Olo on kuin kävelisi pienessä tonttukylässä, kun välillä pieniksi aukeiksi avautuvan kävelytien molemmin puolin kohoavat matalat kerrostalot. Lyhyen kävelyn jälkeen eteen avautuu taas yksi pieni aukea, jossa valaistun taideteoksen takaa voi erottaa pienen kaupunginkirjaston valomerkin.

Vaikka kirjastorakennus näyttää pieneltä kauempaa katsottuna, se on itse asiassa melko iso. Tämän huomaa, kun pääsee sisäänkäynnin luokse.

Kartasta näkee, että samaan rakennuskompleksiin on sijoittunut myös Malminkartanon ala-asteen koulu. Koulu ja kirjasto onkin hyvä yhdistelmä, sen muistan hyvin omilta ala-asteajoiltani. Kirjastoon mennään täälläkin ulko-ovesta oikealle kääntyen. Tässäkin ns. sisäulko-ovea voisi jotenkin ehkä piristää?

Malminkartanon kirjaston tila on pieni, mutta tehokkaasti käytetty ja hyvin jaettu eri toimintoihin. Heti sisäänkäynnistä vasemmalle löytyy pieni lehtienlukualue.

Oikealle puolestaan aukeaa varsinainen kirjastosali, joka on helposti otettavissa haltuun yhdellä katseella.

Kirjahyllyt on sijoitettu sopivan väljästi niin, että niiden väliin mahtuu tutkimaan kirjatarjontaa ja katselemaan, mitä teoksia kirjaston henkilökunta on nostanut esille.

Aivan salin perällä on lastenosasto, hyvin sijoitettuna kauimmaksi lehtienlukualueesta. Sieltä löytyivät myös tämän kirjaston mieleen jäänyt yksityiskohta, Eero Aarnion värikkäät Puppyt.

Faktat

Valmistumisvuosi: 1986 (peruskorjaus 2006)

Pinta-ala: ???

Erikoisuus: Lainattavat sähkönkulutusmittarit

Kirjasto: 26/71

Pvm: 13.12.2018

Kulkuväline: P-juna Kannelmäestä

Kirja: Han Kang: Ihmisen teot

Kannelmäen kirjasto

On jännittävää lähteä iltapimeällä radanvarteen seikkailemaan, jos ei ole alueella aikaisemmin käynyt. Tosin nykyaikana paikannus- ja karttapalvelut vähän laimentavat uudisraivaajuuden tuntua. Torstaina töiden jälkeen hyppäsin tuttuun P-junaan mutta eri suuntaan kuin yleensä, ja lähdin Kannelmäkeen. Kartta kertoi Kanneltalon kirjastoineen olevan ihan radan vieressä. En odottanut oikein mitään, joten pääsin vähän lumoutumaan hienoon talvivalaistukseen puetun Kanneltalon ilmestyessä silmieni eteen ihan muutaman askeleen päässä Kannelmäen asemalta.

Satumaisen näkymän takaa paljastui asiallisen näköinen ulko-ovi. Mieleni yhdisti heti Kanneltalon arkkitehtuurisesti sekä Itäkeskuksen Stoaan että Malmitaloon.

Jostain syystä kaikissa toistaiseksi käymissäni monitoimitalossa sijaitsevissa kirjastoissa kirjastoon on menty ulko-ovesta oikealle käännyttäessä. Niin myös täällä Kannelmäessä. Samoin Kannelmäessä kirjaston sisäovi oli hyvin eleetön. Näille voisi ehkä tehdä jonkin kollektiivisen kasvojenkohotuksen kaikissa kohteissa - kyllä kirjasto jonkun pienen ledkyltin tai muun huomiovalon ansaitsisi. Kannelmäessä ovet olivat kuitenkin edes kivan avarat.

  

Kirjaston hieno muoto pääsi yllättämään minut. En ole nähnyt pohjapiirustusta, mutta kokemukseni oli, että kirjasto jakaantui tavallaan kahteen osaan: pitkänomaiseen pääsaliin ja päädyn ympyränmuotoiseen kaunokirjallisuuden tilaan. Yleisvaikutelma oli avara.

Pitkänomaista tilaa hallitsi keskellä roikkuva kantelen muotoa jäljittelevä elementti, joka toimii mainiosti erilaisten pienten kirjanäyttelyiden alustana.

Kaunokirjallisuuden pyöreä tila oli muodoltaan todella ovela - sinne olisi voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa pyörimään ja etsimään itselleen luettavaa.

Yksityiskohtana jäi mieleen kattoon upotettu keltainen teos.

Takaisinpäin ulko-ovea kohti kävellessä tuli vielä erikseen huomattua, kuinka hyvin lastenosasto oli taas sijoitettu omaan tilaansa kirjastossa. Kaikissa kirjastoissa olen ollut vaikuttunut siitä, kuinka paljon tilan jakamista erilaisille toiminnoille on mietitty ja onnistuneesti toteutettu.

Faktat

Valmistumisvuosi: 1992

Pinta-ala: ???

Erikoisuus: Roskapihtejä lainattavaksi

Kirjasto: 25/71

Pvm: 13.12.2018

Kulkuväline: P-juna Rautatieasemalta

Kirja: Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli

Keskustakirjasto Oodi

Ajattelin olla todella viileän pidättyväinen ja vierailla Oodissa joskus keväällä, kun ruuhkat ovat hälvenneet. Sen verran onnistuin, että olin kolmannen kerroksen kirjataivaassa vasta noin varttia yli kahdeksalta avajaisaamuna. Tarkoituksena oli vain kurkistaa, kuinka helppo Oodiin olisi mennä suoraan rautatieasemalta, ja olihan se helppoa: Eteläpäädyn ovi on edessä ihan heti laiturin 19 vieressä.

Tästä ovesta kun menee sisään, pääsee suoraan liukuportaisiin, jotka nostavat ylös kirjojen luokse. Kakkoskerroksen toimintatilat voi siis vaivatta ohittaa niin halutessaan.

Kirjataivas on kaunis. Kauheasti olen kuullut ja lukenut kritiikkiä siitä, että siellä on liian avaraa ja liian vähän kirjoja. Itse tunsin lähinnä syvää kiitollisuutta Suomea ja Helsinkiä kohtaan, että he olivat tehneet meille näin kauniin kirjaston. Pääkaupunkiseudulla on niin paljon ihania, erilaisia kirjastoja, joilla jokaisella on oma luonteensa ja viehätyksensä. Minulle riittävät hyvin Oodin 89 000 kirjaa ja se, että tilan näkeminen salpaa hengen.

Avajaispäivä aamuna kirjoja ei ollut vielä ehditty edes juurikaan lainata, ja oli suorastaan hämmentävää nähdä hyllyssä niin monta kappaletta samaa teosta vierekkäin.

Ylitin itseni ja uskalsin mennä melkein eteläpäätyyn asti kuvaamaan Sanomatalon seinää joulukuisessa sateessa. Ulkoapäin näkee, että pelko astua kyseiseen kulmaan on täysin irrationaalista, mutta sisällä ollessa tyhjyyden tuntu on todellista.

Pohjoispäädyn tasanne ja sen alla olevan lastenosasto tekivät myös vaikutuksen. Pohjoistasanteelle en vielä kiivennyt näkymiä ihmettelemään.

Salahyllyn takana oleva satuhuone vaikutti houkuttelevalta. Sitä ei vain varmaan koskaan enää tule näkemään näin autiona.

Poistuin rakennuksesta jo mainetta saaneiden taideteoskierreportaiden kautta. Ne olivat koettuna sittenkin vain tavalliset kierreportaat - edes niiden insinööritaidon ihmettä eli kiinnittymättömyyttä mihinkään ei kävellessä huomaa.

Alhaalta pääsisäänkäynnin vierestä olisi saanut vielä palan Oodi-kakkua avajaispäivän kunniaksi. Jätin sen kuitenkin väliin ja kiirehdin töihin. Tulen varmasti käymään täällä vielä kymmeniä kertoja. hyvin paljon jäi tällä ensivierialulla vielä näkemättä, mutta pidin paljon siitä, mitä näin.

Faktat

Valmistumisvuosi: 2018

Pinta-ala: 17250 m2

Erikoisuus: Toisen kerroksen kaupunkiverstas

Kirjasto: 24/71

Pvm: 5.12.2018

Kulkuväline: I-juna Malmilta

Kirja: Tommi Kinnunen: Pintti (jos olisin varannut HelMetistä, olisin ollut sijalla 1600)

Puistolan kirjasto

Moniin HelMet-kirjastoihin pääsee näppärästi junalla, niin kuin esimerkiksi Puistolan aseman vieressä sijaitsevaan Tapulikaupungin kirjastoon. Puistolan kirjasto puolestaan löytyy vasta jonkinmoisen bussikyydin päästä radan toiselta puolelta, jostain Puistolan ja Heikinlaakson välimaastosta. Myös Puistolan kirjasto on osa suurempaa monitoimikompleksia, mutta talosta ei voi erehtyä edes marraskuisessa pimeydessä.

 
Melko pimeäksi jäävä kadunpuoleinen sivu ohjaa kulkijan valoisalle sisäänkäynnille.

Torstai-iltana monitoimitalossa on hiljaista. Vahtimestari istuu kopissaan ja päästää pitkämatkalaisen käymään naistenhuoneessa. Sitten on aika suunnata ulko-ovesta oikealle, kohti kirjaston sisäänkäyntiä.

Kirjasto on hurjan pieni, ja yleisnäkymä ovelta on vähän sekava, kun kaikki hahmotettavissa oleva mahtuu yhteen silmäykseen.

Silmä tottuu kuitenkin pian ja pian sitä huomaa, että tämäkin kirjasto on jaettu pienillä fiksuilla jutuilla toimiviin osa-alueisiin. Esimerkiksi lehtienlukualue erottuu hyvin omaksi, rauhalliseksi tilakseen.

Myös kirjahyllyt ovat yhtä säntillisesti riveissään kuin muissakin kirjastoissa, ja lopulta lähempää katsottuna miellyttävän väljästi sijoitellut niin, että lukemista etsivä pääsee hyvin valetelemaan ja pohtimaan niiden väliin. 

Kirjaston värikkäistä yksityiskohdista tänä pimeänä marraskuisena torstai-iltana minua ilahdutti erityisesti yhden ikkunan somistukseksi koottu lasten askartelema perhosverho.

Faktat

Valmistumisvuosi: 1985 (remontti 2011-2012)

Pinta-ala: ??? (koko monitoimitalo bruttoala 4730 brm²)

Erikoisuus: Lukukoira Doris paikalla kerran kuukaudessa

Kirjasto: 23/71

Pvm: 29.11.2018

Kulkuväline: Juna + bussi 74 Malmilta

Kirja: Max Porter: Surulla on sulkapeite