Juhannuksen aatonaatto oli helteinen ja monet lähtivät Helsingistä maalle. Niin minäkin, suuntana Kalajärven kirjasto. Olen käynyt siellä kerran tuttavan kodissa, ja muistikuvani oli että aika kauas sai bussilla körötellä. Nykyisen mobiilinavigoinnin avulla on helppoa jäädä pois oikealla pysäkillä, ja olen jo oppinut espoolaisen logiikan: arvaan (oikein), että kirjasto löytyy hetki sitten taakse jääneestä palvelukeskuksesta. Näin rakennuksen seinässä olevan kartta varmistaakin.
Ilman karttaa ei välttämättä perille olisi löytänytkään - kirjasto kun löytyy rakennuksen takapuolelta. varsin huomaamattomasti merkattuna. Lähinnä palautusluukku paljastaa, mistä on kysymys.
Ulko-ovi ei sekään retostele, vaan johdattaa asiallisesti sisään kirjastosaliin.
Kirjastosalin hahmottaa melko hyvin yhdellä vilkaisulla. Oikealle heti ovelta tultaessa jää palvelutiski.
Siitä eteen päin löytyvät aikuisten kokoelmat. Hyllyjen päihin on sijoitettu kivoja kirjakaruselleja, joissa on kirjastonhoitajien vinkkejä eri teemoilla.
Kun kääntyy 180 astetta, näkee loput kirjastosta, eli käytännössä lasten aineiston sisältävät hyllyt, jotka ovat ulko-ovesta vasemmalle olevassa tilassa.
Aivan ikkunan vieraan on sijoitettu lasten omat pöydät. Tämä on mielestäni aina hieno asia, että pienet asiakkaat on huomioitu omankokoisilla huonekaluilla.
Myös nuorisolle löytyy oma oleskelualue, joka on - miten sen nyt sanoisi - karuhko. Tämä näytti omaan silmäni kohdalta, jota voisi suhteellisen pienellä investoinnilla vähän piristää.
Lehtienlukualue puolestaan näytti oikein toimivalta ja ihan kutsuvaltakin.
Ilahduttavana yksityiskohtana Kalajärven kirjastosta jäi mieleen pieneksi meriaiheiseksi näyttelyksi koottu kirjakokoelma ovensuuvitriinissä.
Faktat
Valmistumisvuosi: 1995
Pinta-ala: ???
Erikoisuus: Omatoimikirjasto, sähkönkulutusmittarit
Kirjasto: 55/71
Pvm: 20.6.2019
Kulkuväline: Bussi 345 Rautatieasemalta
Kirja: Helena Sinervo: Armonranta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti