Vierailin Viikin kirjastossa Helmet-helmet-projektin puitteissa 9.1.2019 eli melkein kolme vuotta sitten. Sinisessä ympyrätalossa on sittemmin tapahtunut melkoisia muutoksia, kun kirjastosta on tehty saavutettavampi ja kutsuvampi sekä rakenteellisin että sisustuksellisin muutoksin. Suurin muutos käyttäjälle on se, että kirjastoon löytääkseen ei enää tarvitse kiertää kirjaston takapuolelle, vaan kirjastoon pääsee nyt Pihlajamäentielle ja Latokartanontielle puhkaistusta sisäänkäynnistä. Uusi, näkyvämpi sisäänkäynti kutsuu toivottavasti lisää käyttäjiä kirjastoon.
Jo alkuperäisellä vierailulla huomioni kiinnittyi siihen, että kirjastosali on melko matala, mikä tekee kirjastosta helposti ahtaan, täyteenpakatun oloisen. Tätä on uudistuksessa pyritty taklaamaan niin vaaleammilla värisävyillä kuin hyllyjen sijoittelullakin. Mielestäni onnistuneesti.
Infotiski on nyt keskemmällä kirjastotilaa ja niinikään helposti löydettävissä.
Uudistuneen Viikin kirjaston ilmeessä korostuvat myös läheisen Viikin-Vanhankaupunginlahden hienot luontoteemat. Mielenkiintoisia lukusoppia löytyy myös ympäri kirjastoa. Kerrassaan onnistunut kasvojenkohotus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti