tiistai 23. huhtikuuta 2019

Pikku-Huopalahden lastenkirjasto

Pikku-Huopalahden lastenkirjasto sijaitsee Pikku-Huopalahden ala-asteen kanssa samassa rakennuksessa, eikä ole työssäkäyvälle mikään helpoin vierailtava, sillä se on auki vain koulun lukukausien aikana tiistaisin ja torstaisin 12-15 ja keskiviikkoisin 12-18. Aurinkoisena kevätkeskiviikkona ehdin onneksi ajelemaan raitiovaunulla Meilahden taakse Pikku-Huopalahteen.

Mukavan pienikokoisen rakennuksen tunnistaa helposti kouluksi, mutta kirjaston olemassaoloa ei pysty julkisivusta päättelemään, se pitää tietää.


Ulko-ovellakaan ei ole mitään mainintaa kirjastosta. Onneksi olen jo onnistunut bongaamaan kirjaston sijainnin ikkunoiden läpi, joten tiedän mihin suunnistaa sisällä.


Kirjastoon mennään heti ulko-ovesta vasemmalle aukeavasta ovesta. Vielä tälläkään ovella kirjastoon ei ole oikein mitään opasteita. Kirjasto on selvästi tarkoitettu pääasiassa koulun oppilaiden käyttöön.


Kirjasto"sali", tai oikeammin -huone, on minikokoisuudessaan oikein kodikas. Seinien alapuolisko on käytännöllisesti katsoen kokonaan ikkunaa, mikä tekee tilasta ainakin näin kirkkaalla säällä erittäin valoisan.


Hyllyt ottavat asiakaskunnan koon hyvin huomioon ja ovat siis verraten matalia. Tämän hyllyn päällä näkyy yksi Pikku-Huopalahden kirjaston visuaalisista kiintopisteistä, vihreä lohikäärme.



Palvelualue huoneen oikealla puolella on iloisesti väritetty, ja hyllyllä on hyvä valikoima pehmoleluja somisteena.


Väriä on käytetty muutenkin paljon. Valoisassa, korkeassa tilassa yleisvaikutelma säilyy kuitenkin rauhallisena ja raikkaana. Lukualueita on kaksi, yksi huoneen kummassakin päässä. Tässä kuvassa heti kirjaston sisääntulosta vasemmalle sijoitettu tila.

 
Yksityiskohtana mieleeni jäivät sarjakuvien esillepanossa hyödynnetyt laatikot. Toki iso osuus asiaan saattoi olla sillä nostalgialäikähdyksellä, jonka Asterixit ja Lucky Luket aiheuttivat.


Faktat
Valmistumisvuosi: 1997
Pinta-ala: ???
Erikoisuus: Vain lasten ja nuorten aineistoa
Kirjasto: 42/71
Pvm: 17.4.2019
Kulkuväline: Raitiovaunu 10 Rautatieasemalta
Kirja: Becky Albertalli: Sydänsurujen kääntöpuoli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti