keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Pitäjänmäen kirjasto

Helmet-alueen kirjastot on pääsääntöisesti sijoitettu mahdollisimman lähelle (julkisen) liikenteen vilkkaita solmukohtia. Toistaiseksi ainoastaan Puistolan ja Roihuvuoren kirjastot ovat olleet satunnaiselle vierailijalle hieman vaikeammin tavoitettavissa. Maaliskuisena torstai-iltapäivänä oli tarkoitus ehtiä kahteenkin kirjastoon töiden jälkeen, koska molemmat näyttivät löytyvän junaradan läheisyydestä. Ensimmäiseksi Pitäjänmäkeen.

Karuhkolta asemalta on muutaman sadan metrin kävelymatka kirjastolle. Reittejä on käytännössä yksi, joten kirjastolle kävellessä pääsee näkemään myös ihastuttavan vaaleanpunaisen puuhuvilan, Villa Lidenin. Itse kirjastorakennus on vähän karumpaa arkkitehtuuria. Vasemmassa siivessä on nuorisotila, oikeassa kirjasto.


Kirjaston ulko-ovi on rakennuksen tyylin mukainen, eli karu. Plussaa kuitenkin selkeästä merkinnästä.


Sisällä kävijää odottaa iloinen yllätys: Pitkänomainen suorakaiteen muotoinen tila on avara ja valoisa, ja yleisilmeeltään paljon ulkokuortaan raikkaampi. Tila on itse asiassa niin pitkä, ettei heti ulko-ovelta oikein hahmotakaan mitä kaikkea kirjastossa on.


Ovesta oikealle, kirjaston etuosaan on tehty lastenalue. Sen minikokoiset tuolit olivat torstai-iltana Pikku Kakkosen aikaan tyhjillään. Myös hyllyt oli kalibroitu keskimääräistä lyhyemmän asiakaskunnan tarpeisiin.


Lastenalueen ja sitä vastapäätä sijoittuvan palvelualueen jälkeen Pitäjänmäen kirjastossa ollaan varsinaisten kokoelmien luona. Melko tiiviisti asetellut hyllyt ovat verrattain massiiviset, mutta se ei haittaa tilan ollessa muuten niin avara. Pidin hauskana yksityiskohtana hyllyjen päällä olevaa "kattoa". En tiedä onko se vain somiste vai esimerkiksi pölyyntymistä estämässä.


Rauhallisenoloisen kirjaston yksityiskohdista jäi mieleen lastenalueen oleskelutila, jota ei voi oikein kutsua millään muulla nimellä kuin lukupiiri. on helppo kuvitella piiri täynnä koululaisia kuuntelemassa herkeämättä jotain jännittävää tarinaa.


Faktat
Valmistumisvuosi: 1991
Pinta-ala: 732 m2
Erikoisuus: Suomen suurin lainattavien lautapelien kirjastokokoelma (230)
Kirjasto: 40/71
Pvm: 28.3.2019
Kulkuväline: A-juna Rautatieasemalta
Kirja: Han Han: Kolme porttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti